Lusikkaleipiinkin löytyy useampia ohjeita. Omasta mielestäni näissä hankalinta on löytää sopivan kokoinen lusikka. Mielestäni teelusikka on liian pieni, kun taas ruokalusikka liian suuri.  Sydämelliset tehty omalla vanhalla ohjeella, jonka lähdettä en edes muista.

"Sydämellisiä lusikkaleipiä" matkasi häihin. Tässäpä niistä kuvaa:

Ja ohjetta:

Lusikkaleivät (noin 30 kpl)

200g margariinia

1½ dl sokeria

3½-4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

vadelmamarmeladia täytteeksi

 

Vatkaa erittäin pehmeä margariini ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.

Lisää keskenään sekoitetut kuiva ainekset ja sekoita taikina tasaiseksi.

Annan taikinan jähmettyä ja levähtää jääkaapissa.

Kaulitse noin ½ cm paksuiseksi levyksi ja ota muotilla pipareita.

Paista 200 asteessa noin 6-8 minuuttia. Anna jäähtyä.

Levitä piparille vadelmamarmeladia ja paina toinen pipari sitä vasten. Kierittele sokerissa tai siivilöi päälle tomusokeria.

 

Tavalliset tein maku.fi sivuston ohjeella (täällä) poikkeuksella, että täytteenä edelleen perinteinen vadelmamarmeladi ja ne jäivät kotiin lasten nimipäiville. Kuvaa tässä: